tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mistä kaikki alkoi

Aloimme puhumaan eräänä marraskuisena iltana mitä haluaisimme tehdä kesällä ja saimme lähtemättömän idean siitä kuinka upeata olisi kiertää Suomea kun kumpikaan ei ole moista koskaan toteuttanut mutta sitäkin enemmän asiasta haaveillut.
Suomi on täynnä nähtävyyksiä, upeita maisemia ja tapahtumia että miksi lähteä merta pidemmälle kun kotimaassakin on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Siitä se idea sitten lähti!

Rupesimme sitten tutkimaan netistä meitä kiinnostavia perinteisiä ja ei niin perinteisiä kohteita ja merkata niitä matkamessuilta löytämäämme Suomen karttaan johon myös alkoi muodostumaan alustava reitti. Matkamessuilta lähti myös mukaamme kolme kassillista eri kaupunkien ja kohteiden esitteitä joita iltakaudet tutkimme ja lisäsimme pysähdyspisteitä karttaan sitä mukaa kun molempien kiinnostus heräsi ja kohtasi.

Alunperin suunnittelimme että kulkisimme autojunalla Rovaniemelle josta jatkaisimme alaspäin Suomen itäpuolta mutta tutkittuamme hintoja tulimme siihen tulokseen että on paljon halvempi matkustaa autolla alusta alkaen ja samalla saisimme myös nähdä länsipuolen kaupunkeja ja niiden tarjontaa.

Reitin piirrettyämme karttaan lisäsimme oheisiin lappuihin välimatkoja eri kaupunkien välillä kartoittaaksemme ajamiseen kuluvaa aikaa ja laskeaksemme matkan kokonaispituutta.
Tämä oivallinen taktiikka myös mahdollisti sen että pystyimme budjetoimaan bensaan kuluvan rahan. Ajomatkaa kertyy pyöreästi 3000km.

Aluksi suunnittelimme matkaan kuluvan 1 viikko mutta sehän nyt oli täysin utopistinen ajatus. Laskimme yöpymisiä ja viikko oli kulunut jo matkan puolessa välissä joten realismi iski vasten kasvoja. Lopulta vielä väljensimme aikataulua entisestään ja matkan pituudeksi tuli lopulta 2,5 viikkoa.





Kun kaupungit ja yöpymispaikat oli valittu, aloimme listata kaikkia mahdollisia nähtävyyksiä, tapahtumia ja aktiviteetteja jotka haluamme nähdä ja kokea reissullamme. Etsimme tietoa netistä sekä kirjaston kattavasta matkaopasvalikoimasta.
Yllättävän paljon löytyi mielenkiintoisia paikkoja joista emme olleet ennen kuulleetkaan! Teimme hintavertailua erilaisten majoitusvaihtoehtojen välillä ja nurkista lojumasta löytynyt käyttämätön ja aiemmin tarpeeton teltta tulee helpottamaan taloudellisesti ja täytyyhän sitä olla hieman erähenkisyyttä mukana.
Olemme varanneet muutaman edullisen mökin mutta pääosin tulemme yöpymään joko teltassa tai autossa.

Suunnitelmamme on alustava eikä siitä aiota pitää kynsin ja hampain kiinni, vaan jätämme tilaa myös spontaaniudelle ja uusille matkan varrella tuleville ideoille. Reissuun on vielä lähes kaksi ja puoli kuukautta aikaa, mutta valmisteltavaakin vielä löytyy runsaasti. Seuraathan matkavalmistelujamme ja suunnitteluamme blogissamme! Tästä tulee jotain aivan mieletöntä!

- Adis & Pämppä -

2 kommenttia:

  1. Oih, varmasti ihana reissu luvassa!

    VastaaPoista
  2. Ite reissasin joskus poikakaverin kanssa Kilpisjärvelle ja lähtö oli kans pääkaupunkiseudulta. Tuli videokameralla kuvattua jos jonkinmoisia juttuja, poroja keskellä tietä, absolutistien leirintäalue (iso kyltti siis missä luki tuo) :D , kauniita kirkkoja, festareitakin oli matkan varrella ym ym. Oikeen hyvää reissua teille, palaatte varmasti monia kokemuksia rikkaampana!

    VastaaPoista