Levättyämme Kontiolahdella pari päivää keräsimme tavaramme kasaan ja lähdimme jatkamaan seikkailua. Parin päivän lepo teki oikein hyvää ja pienen pieni orastava reissuväsymyskin lakkasi kun ei tarvinnut pariin päivään kuin syödä, juoda, saunoa, uida ja vähän soutaa (ei tosin allekirjoittanut). Kiitos Emmalle, Tuukalle ja Elsalle vieraanvaraisuudesta!
Kontiolahdelta suuntasimme Heinävedelle Valamon luostariin. Emma varoittelikin että muinoin hän oli siellä käynyt ja liian paljastavissa shortseissa kulkeneille miehille oli annettu kaavut päälle. Koska oli kuuma päivä niin lähdin minäkin polvet vilkkuen shortseissani matkaan ja heti alueen sisääntuloportilla lykättiin minulle hame päälle. Kiva hame se oli, ei siinä.
Kiertelimme luostarialuetta hetken verran ja lähdimme sitten eteenpäin. Lähellä toista Heinäveden luostaria, Lintulan luostaria, sijaitsee Ronttopuisto, jossa on kahvio, kotieläimiä ja pihassa kierrätysmateriaalista valmistettuja metallipatsaita. Erityisen hieno oli aidon (?) kokoinen Pegasos joka kaikenlisäksi liikkui vivusta vetämällä. Joimme kahvit ja nautimme jätskit kahviossa ja lähdimme sitten taas ajamaan.
Seuraava kohde oli Kerimäki, missä meitä kiinnosti Kerimäen puukirkko. Se on seurakunnan mukaan kristikunnan suurin puukirkko ja Suomen suurin kirkkotila.
Kerimäen pikavisiitin jälkeen ajoimme Savonlinnaan. Pyörähdimme Savonlinnan torilla ja lähdimme sitten M/S Elviiran kyydissä risteilemään Savonlinnan saaristoon. Tavoitteenamme oli bongata saimaannorppa, mutta norpat oli piilossa tällä kertaa. Tunnin kestänyt laivamatka maksoi 12 euroa per nassu.
Risteilyn jälkeen kävimme syömässä torin kupeessa sijatsevassa Perlina de Castellossa. Adiksen usko ravintolaruokiin palasi ja Pämpänkin ruoka oli oikein maittavaa! Bonusta gluteenittomasta leivästä :)
Ruokailun jälkeen saimme Facebookin kautta vinkin gluteenittomista letuista Savonlinnan alueella, joten ei muuta kuin auto alle ja kohti lettuja. Kyseessä oli letturavintola Kalliolinna joka sijaitsee Savonlinnan Sulosaaressa, Kasinon takana. Tarjolla oli lettuja vaikka millä kaikilla täytteillä 4-5 euron hintaan, joten valinta oli hankala. Ensin olin jo tilaamassa lettua lakritsikastikkeella, vaahtokarkeilla, kinuskilla, valkosuklaalla ja omenalla, mutta pieni järjenhiven päässäni sai lopulta minut tilaamaan lettuni omenahillolla, kanelilla ja kermavaahdolla. Ja ai jessus oli kyllä makoisaa! Joskin lettu oli kovin pieni, mutta onneksi maha oli täynnä jo ennestään.
Masut pulleina hyvästä ruuasta ja simmut väsyneinä pitkästä päivästä päätimme yöpyä Savonlinnassa. Saimme telttapaikan Vuohimäen leirintäalueelta hintaan 12,50 e/hlö. Alue oli jokseenkin alkeellinen, mutta väsyneinä halusimme lähinnä vain nukkua jossain rauhallisessa paikassa, ja siihen se tarjosi oikein hyvät puitteet. Leirintäalue sijaitsee aivan Vuohimäen ratsastuskoulun vieressä, ja tälle heppatytölle tulikin hetkeksi kova ikävä kotiin ja heppailemaan. Eläinkavereita tuli kyllä telttaan asti kun nukkumaanmennessä punkki marssi pitkin pohjettani. Heitimme tunkeilijan pihalle ja toivoimme että kyseinen yksilö oli ainoa laatuaan lähietäisyydellä.
Koska aamiaisainekset jäivät illalla ostamatta eikä leirintäalueen keittokatoskaan oikein houkuttanut, marssimme aamulla läheiselle ABC:lle aamiaiselle. Aamiaisbuffet maksoit 5,95 euroa ja sillä sai kyllä todella reilun aamiaisen! Jälleen kerran kiitokset gluteenittomasta leivästä!
Lisää eläinkavereita tuppautui seuraamme ABC:n parkkiksella. Eikö ole söpö? :)
np. Samuli Edelmann - Kirkossa
-Pämppä-
Huoltariaamiaiset on parhaita! Oisko vielä ollut mahdollista saada lisäselvitys ravintola-annosten sisällöstä?
VastaaPoistaAdiksella parmakinkkuun käärittyä broilerinrintaa, basilikaa, mozzarella di bufalaa paahdetulla maalaisleivällä, balsamico pikkusipuleita, paprikamuhennosta, salaatteja ja pestokastiketta.
VastaaPoistaPämpällä joku pihvi, juustokastike, juuresmuussi ja jonkunlaisia pottujakin piilossa soossin alla.
Keittiön tervehdyksenä kirsikkatomaattimozzarellatikut.