perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lappi!

Nyt ollaan kunnolla Lapissa! Sää on ollut hieman kolea mutta ei anneta sen häiritä ja onhan tuota hellettä piisannut päivästä toiseen. Saavuimme Rovaniemelle puolen päivän maissa ja ensitöiksemme kävimme kuvauttamassa itsemme lordin aukiolla Rovaniemen keskustassa. Aukiolle oli tehty plakaatti ja painettu kaikkien yhtyeen jäsenten kädenjäljet nimikirjoituksineen.

 



Aukiolta jatkoimme matkaa suoraan joulupukin pajakylään, Napapiirille! Täällä oli todella huisisa ja kuvia tuli otettua todella runsaasti. Turistien täyttämälle ARCTIC CIRCLE  viivalle sekaan vain napsimaan muistokuvia joululaulujen soidessa taustalla railakkaasti. Kierreltiin kauppoja, lähinnä matkamuistomyymälöitähän tuolta löytyi ja ostimmekin kuksat joihin sai oman nimen kolvauksen kaupan päälle :)













Joulupukin kanssa oli mahdollista päästä valokuvaan mutta jono oli kovin pitkä tämän kuuluisan ukon vierelle joten skippasimme tuon. Kuva olisi maksanut 28e joten eipä sitä olisi tullut lunastettuakaan.

Pukin luo tosin kuljettiin erittäin hienoa ja värikästä kujaa pitkin joka jäi kyllä hyvin mieleen.

Olimme jo melkein lähdössä kunnes muistimme porot! Kävelimme poroaitauksille ja 5e hintaan saimme ruokkia, silitellä ja ottaa valokuvia poroista ja porojen kanssa. Ei paha hinta sillä kokemus on pääkaupungissa asuvalle melkoinen, varsinkin jos ei koskaan ole ollut kosketuksissa poron kanssa, saatika syöttänyt poroa :) Lappilainen poronainen oli todella ystävällinen ja kertoi vastauksen kaikkeen mitä tuli mieleen ja otti myös meistä yhteiskuvia.







Erittäin ihana päivä jo tähän asti takana ja lisää vaan kokemuksia!

Lähdimme kohti Ounasvaaran hiihtokeskusta jossa on kesäisin toimintaa aina mäkikelkkailusta crossipolkupyöräilyyn ja maisemahisseihin. Me valitsimme maisemahissin (hiihtohissi) ja maisemat olivat silmiä hiveleviä! Paljon ei kuvia ehtinyt ottamaan kun haukkoi henkeä ja ihmetteli jälleen kerran luonnon kauneutta ja etenkin koskemattomuutta.







Alas tulimme sitten mäkikelkalla, kesäversiolla tietenkin ja alun epäilyksen jälkeen tämä osoittautui oikein mukavaksi ja hauskaksi! Onneksi rohkaistiin itsemme! Valinnanvaraa oli yhden ja kahden hengen kelkan verran mutta me menimme romanttisesti kahden hengen kelkalla <3





Vielä ehtii ja päivän mittaan vatsakin jo kurnii joten Rovaniemen keskustaan paikalliseen kauppaketjuravintolaan syömään perus mättöä joka allekirjoittaneelle osoittautui aivan liian suureksi annokseksi kun kyseessä oli 3 jättilihapullaa ja hieman maalaisperunoita. 1,5 pullaa riitti ja vatsa tuli vastaan!
Hinta oli 16,90 joten siinä oli kyllä koko rahan edestä, kerrankin.

Masut täynnä vielä tuleville päiville evästä kaupasta ja auton nokka kohti Ranuaa, campingia ja unta.













Päivä oli pitkä mutta antoisa, juuri niin mahtipontinen mitä oltiin ajateltu vielä matkan suunnitteluvaiheessa.

Np. Vesa-Matti Loiri - Lapin kesä


-Adis-


1 kommentti:

  1. Missä kuva lihapullista?? Paljon se kelkkailu maksoi? Ihanalta näyttää kyllä kaikki :)

    VastaaPoista